Pöly on suurin yksittäinen terveyshaitta rakennustyömailla
Valitettavasti sen aiheuttamat vahingot havaitaan usein liian myöhään. Työntekijöiden lisäksi pöly on vaaraksi myös sivullisille. Rakennustyömailla ei välttämättä tiedetä tarpeeksi oikeasta pölynhallinnasta, saatetaan käyttää vääriä koneita tai luovutetaan kokonaan vaikean tehtävän edessä.
Tehokkaat rakennusimurit pölynhallintaan meiltä
Rakennusimurilla saadaan rakennuspöly talteen suodattimiin ja jätteet Longopac-pussiin miellyttävästi ja turvallisesti. Jakamalla työmaa erillisiin suljettuihin osastoihin pölyn leviäminen saadaan hyvin kontrolliin. Osastoon oikein sijoitetulla alipaineistajalla kerätään talteen ilmassa leijuva pöly. Mikäli käytössä on oikein mitoitetut nykyaikaiset alipaineistajat, osastoidut tilat saadaan pysymään jo lähtökohtaisesti pölyttöminä ja työskentely sujuu miellyttävästi ja turvallisesti. Pölyn kanssa on aivan turhaan totuttu elämään, koska sitä pidetään niin vaikeasti hallittavana asiana. Nykyisin rakennusaikaiseen pölynhallintaan kuitenkin puututaan, tätä edellyttävät jo viime vuosina tiukentuneet säädöksetkin.
Pölynhallintaa koskevat säädökset tiukentuvat koko ajan. Uusimmissa ohjeissa mm. kvartsipöly on määritelty syöpää aiheuttavaksi altisteeksi. Yli kuukauden kestävästä rakennustyömaasta pitää tehdä pölykartoitus ja suunnitelma siitä, miten pölyltä suojaudutaan.
Rakennusimurimme alipaineistajamme ovat säädösten mukaisia. Kauttamme saatte oikeat laitteet räätälöityinä sopimaan täsmälleen kohteisiinne.